Lämmin kiitos x 478

03.04.2023

Sydänlämmin kiitos ihan jokaiselle teille 478 :lle hämäläiselle, joiden mielestä juuri minä olisin ollut se paras kansanedustaja! Vaikka olisin toki toivonut enemmän ääniä, otan teiltä saamani äänet suurena luottamuksena vastaan. 

On selvää, että en ole vielä riittävän tunnettu koko vaalipiirin alueella. Puolueellamme on Hämeessä valtakunnallisesti tunnettu poliitikko, Päivi Räsänen, joka keräsi kotikaupungistanikin merkittävän äänipotin.  Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että meitä erilaisia KD-kasvoja tarvitaan.  Onnea Päiville ja Kristillisdemokraateille, säilytimme kansanedustajan paikan! 

Oma työni jatkuu luokanopettajana sekä politiikassa kunta- ja aluetasoilla. Täällä voin jatkossakin vaikuttaa asioihin, joita pidin esillä myös eduskuntavaalikampanjassani. Lasten, perheiden, koulutuksen ja ikäihmisten hyvinvointi tarvitsee puolustajia. Katsotaan sitten, mikä tilanne on neljän vuoden kuluttua. 

Haluan lausua lämpimät kiitokset kaikille tukijoukoilleni. Yhdessä kanssanne teimme hienon kampanjan, johon olen erittäin tyytyväinen. Oli hieno ja antoisa, joskin rankkakin kokemus.

Nyt on levähdyksen aika. Kerään voimia pääsiäisen aikana ja sitten taas jatketaan. Kiitos  t. Hansu <3

Hannele Saari - Poliittinen blogi
Kaikki oikeudet pidätetään 2022
Luo kotisivut ilmaiseksi!